22.12.2015 00:36 -
Pohjalta noussut
- -
Suosittele
Vielä muutama yö jouluaattoon.
Muutama yö ensimmäiseen merkitykselliseen jouluun sitten lapsuuden.
Muutama yö siihen kun saa elää taas valheessa.
Muutama yö siihen kun kaikki haavat jotka vuosi 2014 aiheutti revitään auki.
Ne haavat on vuonna 2015 revitty toki auki jo useammin, mutta joulu… Joulu on ehkä se vaikein aika niiden avautumiselle. Joulun pitäisi olla iloinen perhejuhla – no ehkä se sitä puoliksi onkin.
Joulumieltä minulta on aina löytynyt yleensä – ei nyt. Ei nyt vaikka minulla on oma lapsi, joka viettää ensimmäistä jouluaan.
Ja nyt kun tarkemmin ajattelen, niin ei minulla ollut joulumieltä viime joulunakaan.
Olin kokenut sinä vuonna eron avopuolisostani. Avopuolisosta kenestä kukaan ei olisi koskaan voinut uskoakkaan että pettäisi. Vuosi 2014 oli valheiden vuosi. Ja kun sanon valheiden vuosi niin tarkoitin sitä, sillä se valheiden verkko kesti lähes koko tuon vuoden.
Tuona vuonna sain kuulla olevani raskaana. Samaisena vuonna sain ex-avopuolisoni kautta kuulla kuinka hänen puoleltaan lähes kaikki kyseenalaistivat lapsen olevan hänen.
Välillä hän tiesi että lapsi oli hänen, kun taas välillä hän kyseenalaisti sen kokonaan.
Kuullessani raskaudesta ensin päätin etten kertoisi hänelle ollenkaan, pyörsin kuitenkin pääni.
Lähennyimme raskauden aikana vaikka tunteet olivatkin ristiriitaisia välillä.
Elättelin toiveita että ehkä sittenkin saan lapsellemme ehjän perheen.
Saapui vuosi 2015 ja pian jo rakas lapseni sai nähdä ensimmäiset päivänsäteet. Olin onnellinen saadessani pitää lastani ensimmäistä kertaa ja olin myös onnellinen siitä että exäni oli mukana synnytyksessä. Tunsin sisimmässäni kuinka perhe oli kasassa ja kuinka tästä saadaan kokonaan uusi alku elämälle.
Meni kuukausi ja tuli arki. Toive yhtenäisestä perheestä alkoi hajota. Tuolloin päätin pitää pintani siitä että minusta tulee yksinhuoltaja. On huomattavasti helpompaa että voin yksin hoitaa lapseni asioita, eikä kaikesta tarvitse taistella toisen kanssa. Varsinkin kun toinen on niin ailahteleva.
Useita kertoja tämän vuoden aikana olen saanut kuulla exältäni uhkauksia, että hän ei kohta pidä mitään yhteyttä minuun saati lapseensa ja maksaa vain elatusmaksunsa – lapsi ottakoon häneen yhteyttä sitten vanhempana kun rupeaa kiinnostamaan.
Mistä nämä uhkaukset johtuvat?
Toisista naisista. Ihan niinkuin vuotta aikaisempi ero johtui toisesta naisesta.
Kun luottamuksen menettää on se vaikea saada takaisin. Kun välimme jälleen lämpenivät hän halusi ansaita luottamuksen takaisin, mutta ei selkeästi tajunnut sitä että se on aikaa vievä asia eikä mikään hetkessä tapahtuva. Hän kyllästyi tuohon ja otti jälleen asenteekseen ”Ihan sama.”
Miksi tämä teksti on niin sekavasti kirjoitettu ja pomppii vähän siellä ja täällä johtuu yksinkertaisesti siitä että minun oli pakko päästä purkamaan asioita paperille. Pakko että saan niitä pois päästäni edes hetkeksi.
Tällä hetkellä minusta tuntuu että tilanne on jälleen enemmän tai vähemmän se mikä se oli eron jälkeen. Häntä ei kiinnosta mikään muu kuin toinen nainen. Salailu ja mysteerillisuus on alkanut jälleen. Kuka tietää ehkä tällä kertaa tämä nainen onkin salailun arvoinen kun se edellinen kuihtui pois lähes heti kun poika parka oli kaiken menettänyt.
Virheistä oppii eikä samoja virheitä toista enää – vai oppiiko? Ainakin tämän kyseisen herran kohdalla välillä tuntuu että ei opi ja samaa voisin sanoa itsestäni. Olisiko pitänyt vaan osata päästää irti jo silloin? Järki sanoo päästä irti, mutta sydän ei ole valmis luovuttamaan.
Lanttila Vantaa, tuo Vantaan IKEAn luota Retail-parkkiin muuttanut itsepalvelu kirpputori, mihin sadat ihmiset suuntaavat päivittäin joko päivittämään kotiaan tai sitten tyhjentämään kotiaan.
Itse olen tehnyt molempaa ja oikein hakemalla hakenut sieltä joitain löytöjä, mutta toistaiseksi suhteellisen heikolla menestyksellä. Ainahan sieltä jotain tarttuu matkaan, mutta pääsääntöisesti vain tyttärelleni. Pöydät mistä saattaisin löytää itselleni jotain mukavaa on yleensä niin täyteen ahdettuja ja sekavia, etten niitä viitsi edes tonkia ja saman ovat todenneet ystäväni ketkä ovat kanssani siellä käyneet. Krääsää ja tilpehööriä siellä on hamaan loppuun asti ja todelliset aarteet todennäköisesti vievät heti aamusta saapuvat venäläiset asiakkaat, jotka raahaavat ostoskärryllisiä tavaraa sieltä pihalle.
Lastenvaatteisiin olen siis itse siellä keskittänyt voimani ja yleishyödyllisiin asioihin. Monet myyjät hinnoittelevat vaatteet kirppishinnoin ja yleensä vaatteet ovat kaikenlisäksi tahrattomia ja jopa uudenveroisia. Sitten on niitä myyjiä, ketkä eivät selkeästi ymmärrä kirpputorin ideaa. Kuinka moni ostaisi vauvalleen käytetyn kulahtaneen vaatteen, missä on iso likaläikkä keskellä ja maksaisi tuosta lystistä vielä esimerkiksi 1,50e? En minä. En maksaisi valmiiksi likaisesta vaatteesta mitään.
Jos vaate on Me & I, P.O.P., Marimekko tai joku muu ns. hyvä merkki on hinnat yleensä myöskin sen mukaiset vaikka vaatteen kunto ei olisikaan edes euron arvoinen.
Arvostan suuresti niitä myyjiä, ketkä jaksavat pitää pöytänsä siistinä ja järjestelevät niitä säännöllisesti. Noiden myyjien pöydistä ne löydöt tehdään. Ei niiden ketkä vaan nakkaavat vaatteet läjään ja toivovat eurojen kilisevän tileille tekemättä mitään. Siisti pöytä on aina myyvän näköinen ja uskoisin noiden myyjien vs. sekavien pöytien myyjien näkevän sen myös tuloissaan.
Lanttilan henkilökunta on mielestäni äärimmäisen ystävällistä porukkaa, ainakin minulle he ovat aina olleet ystävällisiä.
Käytävät tuolla ovat vähän ahtaat jos ihmisiä on vähänkään enemmän, mutta tämäkin pätee ainoastaan ensimmäisessä kolmessa välikössä. Rattaiden kanssa liikkuminen viikonloppuisin on suhteellisen haastavaa ja mieltä raastavaa joten suosittelen käymään arkipäivisin katsastamassa paikkoja ja tekemässä löytöjä jos ei kiinnosta ruuhkassa mennä kymmien muiden rattaiden ja ostoskärryjen kanssa.
Avainsanat: Käytetyt lastenvaatteet, Kirpputori, Lanttila, Lanttila Vantaa, Lastenvaatteet
Jokainen meistä on joskus kokenut kovia.
Jokaista meistä on joskus petetty jotenkin.
Jokainen meistä on romahtanut ainakin kerran.
Jokainen meistä on uskonut toisesta parasta.
Mutta mitä jos sinulle selviää että kumppanisi on valehdellut sinulle ainakin viimeisen vuoden elämänsä tapahtumista?
Mitä jos ihminen kenen kanssa asut ei olekkaan se tuttu ja turvallinen kumppani.
Mitä jos hän onkin saanut töistä potkut kun ei ole palannut sinne sairasloman jälkeen kun koki helpommaksi jäädä sinun elätettäväksi?
Mitä kun hän alkaa keksimään läheistensä kuolemat?
Tai valehtelee miten sairas esimerkiksi veli on?
Mitä kun hän piilottaa sinun laskusi ja vie sinun luottotietosi?
Olen käynyt läpi tuon kaiken, mutta nousin tuhkasta kuin Fenix-lintu ja suuntasin elämäni kohti uusia pettymyksiä vaikka nuo vuodet elämästäni oli yhtä helvettiä. En olisi koskaan voinut uskoa kenenkään keksivän oman mummonsa saati veljensä kuolemaa. En myöskään olisi uskonut että joku valehtelee ummet ja lammet samalla kun kertoo rakastavansa sinua ja haluaisi perheen kanssasi.
Kun aloin kyseenalaistamaan hänen tarinoitaan.
Kun näin hänen väärentävän pankin asiakirjaa jotta uskoisin olemattomat asiat todeksi.
Kun kuuntelin valheita ja kerroin tietäväni niistä niin kuka oli se paha ihminen?
MINÄ!
Minä olin se epäluotettava hullu. Hän ei voinut ymmärtää miten ikinä voisin kyseenalaistaa että joku olisi kuollut.
Miten uskalsin kyseenalaistaa hänen työpaikkansa, sillä hän oli oman kertomuksensa mukaan aina edelleen sairaslomalla.
Miten jossain vaiheessa minun mittani tuli täyteen ja pyysin häntä poistumaan.
Koin uhkailuja hänen sukulaisiltaan.
Koin surua ja syvää helpotusta sen jälkeen.
Annoin uuden mahdollisuuden ja katon pään päälle. Koitin saada hänet takaisin jaloilleen kaiken sen jälkeen mitä hän oli tehnyt.
Kun vihdoin koin hänen olevan jalkeillaan ja pyysin jälleen etsimään oman kodin meni koko pitkä työ hukkaan ja hänen elämänsä reisilleen.
Minkälaista on ollut elämä narsistin kanssa? Ainakin valheiden verkko oli suuri ja kattava. Eikä kukaan, ei siis kukaan osannut kyseenalaistaa hänen kertomuksiaan.
Avainsanat: anteeksi, ex, narsisti, sairaus, valehteleminen